5.3.2011

Laajennuksia

Ex kollegani käväisi viime vuoden Matka alkaa verkosta (eTourism) –messuilla ja saavuttuaan toimistolle sain videon kirjasta, jossa dinosaurukset heräävät eloon. Häh? Videossa pieni poika katselee kirjaa tietokoneen kameran avulla ja näkee, kuinka dinosaurukset liikkuvat ja ääntelehtivät (tämä video taisi olla esillä myös lähitunneilla). Näin Nita ja Augmented Reality kohtasivat.

Muokattua todellisuutta

Vimmatun googlettamisen jälkeen viisastuin, että ko. asia tunnetaan suomeksi myös nimellä ”lisätty todellisuus” tai ”tehostettu todellisuus”. Todellisuuden laajentaminen, siihen jonkun lisääminen, todellisuuden ja virtuaalimaailman yhdistäminen. Sitä on Augmented reality. Sirkun blogiin ja moniin muihin mielenkiintoisiin sivuihin jumituinkin moneksi toviksi.

Augmented reality käytännöntasolle - mitä on jo käytössä?

Saadakseni paremman kuvat tämänhetkisestä tilanteesta keräilin joitakin esimerkkejä jo olemassa olevista ja toimivista AR:n sovelluksista. Hauska tuttavuus oli muun muassa Wikitude, johon käyttäjät voivat lisätä tietoja ja näitä voi lukea katsomalla kohdetta puhelimen kameran läpi tähän tapaan:


Tämän avulla turisti voisi siis näppärästi lukea tietoja vaikka Olavinlinnasta ennen itse kierrosta. Askeleen pidemmälle menee Beatles faneille kehitetty oma matkailukierros, joka ohjaa käyttäjän paikasta toiseen kertoen paikoista kuin vanha kunnon opas konsanaan. Sivustollakin oli herätelty jo ajatusta, kuka enää tarvitsee painettuja oppaita? Tämä on jo siis olemassa ja käytössä, loistavaa(?).

Tulevaisuuden kauhuskenaario?

Liikkuvatko siis kaikki tulevisuudessa puhelimet kourassa tuijottaen virtuaalitodellisuutta, vai pitävätkö perinteiset välineet kuten matkaopaskirjat, paikallisoppaat ja turisti-infot pintansa? Selvää on, että mukana on pysyttävä, mutta voiko AR saada myös negatiivisia piirteitä? Ehkä Matrix-maiseen maailmaan ei nyt sentään olla menossa, mutta uskon, että kehittyvä teknologia ajan kanssa korvaa joitakin nyt olemassa olevia tapoja tehdä ja toimia.

Taannoin seudullamme oli ilmoilla ajatus, ettei matkailuneuvontaa tarvita, vaan asiakaskontaktin voi korvata pömpeleillä, josta turistit saavat ajankohtaisen tiedon, aikataulut, liput ja laput, vapaan majoituskapasiteetin ja ravintolasuositukset. Siis asiat, joita perinteisesti  matkailuinfoista kysellään. Tällaisia kyseilijöitä siunaantuu jokaiseen matkailukaupunkiin kuin sieniä sateella ja tottakai se "vie" yrityksen resursseja tehdä muuta (= mm. PR-toiminta, markkinointi, ryhmämyynti, sisällöntuotanto, kehitystyö etc). Sinänsä siis tiedon saaminen sinne, missä asiakkaat liikkuvat (=helposti löydettäväksi ja käytettäväksi) ei olle hullumpi homma. Ei kuitenkaan korvaavana vaan pikemminkin täydentävänä. Miten siis eteenpäin?

Tehostettua todellisuutta Savonlinnaan?

Interaktiiviset näytöt ja pömpelit ovat siis jo olemassa olevaa teknologiaa. Ko. laitteista voi esimerkiksi ostaa puhelimitse ja saada ostosta vahvistuksen, joka toimii varausvahvistuksena tai vaikka pääsylippuna.Tutuimpina tiedonsiirtotekniikoina käytetään muun muassa bluetooth’ia Wi-Fi:ä tai WLANia. Minulle uutena tuttavuutena tutustuin NFC (Near Field Comminication) –teknologiaan, joka vaikuttaa varsin toimivalta ratkaisulta. NFC-teknologia tarkoittaa käytännössä muutaman senttimetrin langatonta liityntäteknologiaa, joka mahdollistaa turvalliset kaksisuuntaiset interaktiot, joita hyödynnetään tällä hetkellä mm. mobiilimaksamisessa. MobiiliBlogissa oli muuten mielenkiintoinen juttu siitä, miten Nokia aikoo tästä vuodesta eteenpäin käyttää kaikissa älypuhelimissaan ko. teknologiaa.

Palaan aikasempaan pömpeli-ajatukseen. Jonkinmoinen pytinki seisomaan Savonlinnan torille turistien avuksi ei oikeasti ole hullumpi ajatus, teknologiakin kun kerta on olemassa. Savonlinnan kotipaikakseen tunnustaa yritys nimeltä Elämyssihteerit Oy, joka tarjoaa ratkaisuja yrityksen sähköisten toimenpiteiden tehostamiseen. Käytönnän esimerkkinä heillä on I..-Travel –tauluja, joiden ideana on toimia infokanavina tai mediana yrityksille tai vaikkapa tapahtumille. Savonlinnasta tauluja löytyy kahdeksan. Tällä hetkellä taulut eivät ole interaktiivisia, mutta tekniikka sen toteuttamiseksi on yrityksellä jo hallussa. Olisiko tässä siis kehityksen paikka? Olisi melkoisen näppärää, jos turisti/matkailija/paikallinen asukki voisi tsekata taulusta/pömpelistä sen illan tapahtumatarjonnan, löytää mielenkiintoisen konsertin ja ostaa sinne viime hetken alelipun ja kiiruhtaa konserttiin. Viimeisimmät ravintola-arvostelut saisi yhdellä klikkauksessa, samoin kuin höyrylaivoihen aikataulut tai Olavinlinnan aukioloajat. Me likey!

Augmented realityn avulla on mahdollista myös töllistellä maailmaa puhelimen kameran läpi niin, että se saadaan näyttämään aivan joltain muulta, kuin mitä se sillä hetkellä on. Siis esimerkiksi siltä, miltä se on näyttänyt menneisyydessä. Idea selvinnee tästä videosta.


Savonlinnan tori tai Linnakatu olisivat oivia kohteita tämänlaiselle sovellukselle ja se voisi toimia samaan tyyliin kuin aikaisemmin mainitseman Beatles-kierros; "menneisyyden havinaa Savonlinnassa".

Asian tutkimista ja ideoiden kehittelyä voisi jatkaa loputtomiin. Toivottavasti lähitulevaisuudessa saamme Suomeenkin toimivia AR:n sovelluksia. Sitä odotellessa jatkan asioiden pyörittelyä omassa pääkopassa :)

2 kommenttia:

  1. Mitenkäs olisi virtuaalitenori heläyttämässä parit serenaadit keskellä Savonlinnan toria - makupalana turistille, joka ei pääse paikan päälle varsinaisten Oopperajuhlien aikaan?:) Entäpä voisiko Tehtävä Saimaalla -agenteista tehdä parit nauhoitukset seuraavan kesän vierailijoita varten? Esimerkiksi agenttiperheen kommentit Olavinlinnasta kierroksen jälkeen - tuore matkailijaperhe näkee kommentin kännykällään linnaa tsuumaillessaan.

    VastaaPoista
  2. Miksi vain omassa pääkopassa, eikun toteuttamaan vain sinne Savonlinnaan. Ajattele sitä medianäkyvyyden määrää, hyppäisitte kerralla suomen matkailun sähköisen markkinoinnin edelläkävijäksi.

    VastaaPoista